Aika kuluu, ja kirjoittaja ei muista päivittää blogiansa...niin tosiaankin, aika kuluu. Otto on nyt 14 viikkoa, eli 6 viikkoa sitten meille muutti Otto, joka oli pikkuinen ruttukuono, painoa 8,5 kg. Tänään tuo kuono on edelleen rutussa, mutta painoa on 19 kg, korkeutta enemmän, ku Helinällä eli lähemmäs 50 cm. En nyt ole just mitannut, mutta iso on koira.

Otto on harjoitellut minun kans naksuttimen käyttöä, ja tuntuuki että koira on "vireessä" vain silloin, ku naksu on mukana, muuten on vähän semmonen hälläväliä viilis. Mutta sillon, ku niks-naks on mukana, on Ottoki aivan eri poika, melekein ylypiäksi tunnen itteni. Nyt ollahan sitä kontaktia reenattu, pitkää mieltä, lupopumista, sivulle istumista, ja siinä eritoten oikeaan paikkaan istumista ja palkittu vain oikiasta paikasta. Taluttimessa vetämättä kävelyä..huskyn omistajan on jotenki mitta täys ja käsi venyny, sitä jatkuvaa vetämistä on nyt tullu riittävästi. Otosta tulee ei vetävä-koira. Toivottavasti! Nyt pitäs harkita tarkon, että mitä aletahan seuraavaksi reenata.

Eilen oltihin uistelukisoissa, meijän pikku veneellä, mutta siinä oltihin me ihimiset ja Otto. Merenkäynti oli kova, purkkihin nähen, sekä soutajan voimihin nähen, mutta Oton maailma oli mukava. Se nukku veneen pohjalla, oman peiton päällä. Välillä mietin, että outoaa ääntä kuuluu hankaimista, mutta se oliki Otto, joka kuorsas. Huh, mikä ääni. Sitten ku muut oli saanu kalaa, ja me vain käsivoimia ja rakkoja, niin jaettiin palakinnot, otettiin Ottoki mukaan. Se vain poika leikki pikkutyttöjen kanssa ja sen jäläkehen oli aivan rauhassa, makoili ja jurnotti välillä, mutta  ei sen maalima järkkyny mistään, ees kovaäänisestä. Hyvä se on poika olemassa.

Tällään tähän alle kuvan Otosta tänään, 14 viikon iässä, mukana on myös Pihka ja Oliver.