Paljon on vettä virrannut Muonionjoessa sen jälkeen kun viimeksi on kirjaimia tänne laitettu. Nyt on jo lunta ja järvet on jäässä.

Pihka on täyttänyt vuoden ja kasvanut isoksi, tai sitähän se on pitkään jo ollut.

Kesä oli ja meni, loppukesä oli varsin lämmin ja vedetkin oli tosi lämpimät. Pihka tuntui nauttivan uimisesta oikein tosissaan ja osaapa tuo näköjään sukeltaakin. Ei ollut ollenkaan ainutkertaista, että se työnsi kuonon järven pohjaan ja puhalteli kuplia kuonon kautta. Samaa se saattaa tehdä vesikupissakin. Kummallinen koira, sanoisinko.

 

 

Kesällä käytiin näyttelyssä Rovaniemellä, ryhmänäyttely ja tuomarina oli Tuula Pratt. Ensimmäinen virallinen esiintyminen Pihkalle oli jännityksen paikka esittäjälle. Pihka taisi näyttää jo het kättelyssä tuomarin silmään korkealta, joten mitta kaivettiin esiin ja koiran mittaus (yritys) alkoi. Ensin oli tulos hirmuisen korkea, sitten alamittainen. Ja sen jälkeen se olikin jotain siltä väliltä. Ja sille välille se sitten jäikin. Hampaiden katsominen ujostutti ja muukin käpälöinti, varsinkin ku kehätoimitsija mies oli lähistöllä. Mutta kun juoksuun päästiin, niin pelottavat miehet unohtuivat ja tunnelma vapautui. Pihkan tulos yllätti minut ja löi suorastaan ällikällä. Neljä narttua samassa luokassa ja tulos oli EH1. Voi sitä onnea! En ikinä olisi uskonut tuosta kaapin kokoisesta otuksesta moista tulosta. Vaikka toki omaan silmäänhän tuo on maaliman kaunein koira. Tosin ei edusta sitä penaalin terävintä kynää tuon järkensä puolesta. Moneen aurausviittaan ja liikennemerkkiin on törmätty lenkillä .

 

 

Näitä epävirallisia touhuja on myös harrastettu, eli käytiin Pellossa match showssa syyskuussa. Uudessa hienossa rohki -hallissa. Anni ja Piikkis osallistui lapsi&koira kisaan ja tulivat toiseksi. Koira esiintyi upeasti ja Anni esitti, mutta pakon sanelemana myös äiti joutui olemaan lähellä parivaljakkoa. Syynä siihen oli se, että pienen pienetkin koirat olivat samassa kehässä ja siinähän piilee aina sellainen vaara, että Piikkis arvokkaasta iästään huolimatta saattaisi kokea vastustamatonta kiusausta hieman puistella niskasta noita "suteja". Tästä äidin läsnäolosta johtuen sai meidän paritsa tyytyä kakkossijaan, jossa ei totisesti ole mitään huonoa eikä valittamista. Päinvastoin. Vaikka kaikki muu olisi mennyt pieleen, niin tuolla saavutuksella olisi hymyilty vielä ensi vuonna. Annista minä hyvän handlerin vielä saan...Pihkalla ujostutti taas jonkin verran vieras paikka ja varsinki vieraat ihmiset, mutta kaikki kokemus on meille tärkeää, tuloksista viis. Piikkis sitten olikin BIS 6. Ei mikään huippusijoitus, mutta saavutus vanhalle rouvalle. Ja kaiken hulluuden päätteeksi osallistuin noiden "tyttöjen" kanssa parikilpailuun, jossa odotetusti hävisimme puudeleille. Esiintyminen kun ei oikein onnistunut kaikista kauniista ajatuksista huolimatta. Toinen halusi sinne ja toinen tänne, mutta pääasia oli molemmilla ne "pienet koirat". Niitä tollotettiin ja kuolattiinkin varmaan. Alimmaisesta kuvasta voi päätellä, mikä on mielessä huskyillä.

Heinäkuussa kävimme Kursun koiramarkkinoilla mätsärissä. Siellä Piikkis oli BIS 2. Ja Pihka ei saavuttanut mainittavampaa menestystä. Piikkis tuntuu hurmaavan kaikki tuomarit. Vaikka ikää on jo 12 vuotta, niin silti siinä on vielä semmoista tyttömäisyyttä paljonkin jäljellä. Ja tämä yleinen pirtsakka olemus sitten ihastuttaa. Pellonkin tuomari arveli vievänsä Piikkiksen kotiinsa. Kuvia Sami otti rohki hyässä hallissa aimo nivaskan, mutta yllättys yllätys, melkein kaikki oli pilalla.

 

 

Kesän ajan olemme harrastaneet agilityä Pihkan kanssa. Näyttää olevan kovasti mielekästä puuhaa pikkuneidille. Vauhtia ja intoa piisaa. Takapihalla meillä on varsinainen koirien koulutus kenttä toisinaaan. Siellä on kouluttajana Anni koulutettavana kuka koirista milloinkin. Sinne on viritetty monenlaisia haravanvarsia ja hiihtosauvoja esteiksi, pussia ja putkia, pihakeinukin tekee esteenä oman osuutensa. Kuvassa Anni kurssittaa Pihkaa ja Okia istumisen aakkosiin.

 

 

Pihkan ja Annin lempipuuhiin kuuluu siis kaikenlainen pehertäminen ulkona. Usein se liittyy trampoliiniin, niinkuin tässäkin kuvassa, jossa Pihka makaa penkillä, jonka kautta kiivetään trampoliiniin. Sirkustempuista kai tässä on kysymys.

 

 

Hetki, jolloin trampoliini on koossa viimeistä päivää. Reunat on purettu talven tieltä, mutta yli-innokkaat trampolinistit eivät anna periksi, vaan roikkuvat vielä reunoilla. Periksi ei anneta.

 

 

 Piikkiksen päivät kuluvat sohvalla siperialaisten unelmien parissa. Olohuoneen sohvalla, ikkunan alla on hyvä tarkkailla tiellä liikkujia, sekä lintulaudan vieraita. Turvallisesti tassut lämpimässä. 

 

 

Pihkahan on mitä rauhallisin ja sietäväisin otus. Annin lempilelut, kertakäyttömukit on välillä merkillisessä käytössä, kun niillä valmistetaan avaruuskoiraa. Koira makaa niin pitkään melkein paikallaan, kun vain tarvetta ilmenee.

 

 

Syksy tuo tullessan meikäläiselle ravinnon hankinta ruljanssin. Hirvenmetsästys täyttää kaiken sen, mikä on normaalisti merkitty vapaa-ajaksi. Siellä sitten koirien kanssa rämmitään. Satoi tai paistoi. Ensimmäisenä pyyntipäivänä oli tosi lämmintä, hiki virtasi, kun käveltiin. Toisena päivänä satoi kaatamalla (kuvassa) ja seuraavana päivänä satoikin sitten jo lunta, ainakin Sallassa, eikä se ole pois lähtenyt.

Hirvenmetsästys hyvien koirien kanssa on todella mielenkiintoista ja antoisaa puuhaa. Koiraton pyynti tuntuu jotenkin eriskummalliselta, koska en ole sitä koskaan harrastanut, mutta kuulemma sitäkin harrastetaan jossain, missä ei ilmeisesti tiedetä paremmasta. Meillä on kotipuolessa joukko hirvenmetsästykseen tarkoitettuja koiria, ja moni hirvipä taitaisi henkensä säästää ilman noita työläisiä. Siellä on länsisiperianlaikoja Jaaskamon Inka 12-vuotias, Leke 6-vuotta (Inkan ja Äijän pentu, Äijä on taas kotikasvatti, Vekun poika) ja Mona 3 -vuotta (tämänkin emä on Inka, mutta isä on eri). Sekä sitten "vanttera voimapussi", Sampo, karjalankarhukoira 5-vuotta. Tämän nelikon myötä on moni hirvi saavuttanut tiensä pään.

 

Kuvassa vanha rouva Inka, joka ei enään viitsi hosua kaadolla, vaan asettuu vielä lämpöisen hirven viereen lepäilemään. Ikä ei tosin hakuun eikä haukkuun vaikuta.

 

Kuvassa kirjoittaja nylkee hirveä.

 

 

Tässä Leke länsisiperianlaika puolukkametsässä.

 

 

 Leke puolukassa.

 

 

Yläkuvassa on muutampi Otso ja muuan ihminen jättänyt jälkensä lumeen. Tuon ihmisen kengän koko on noin 45, niin voi helposti päätellä Otsollakin olevan isohkot maastojalkineet

 

 

 

Mutta, jotta ei eksyttäisi itse asiasta, eli näistä meidän omista koirista, ja erityisesti tuosta nuoresta neidosta, niin mainittakoon, että Pihkakin on täyttänyt vuoden. Ja 1-vuotis päivän kunniaksi satoi huskylle lunta.

 

 

 

 

Tässä kuvassa näkyy tuo kaunis ilme, jota minä niin suuresti ihailen.

 

 

 

Ja jotta kuvasarja olisi lähestulkoon täydellinen, niin laitanpas tähän naapurin kaunottaren, eli Pihkan "lapsuuden toverin" Unnin, joka kyllä meillä päin kulkee  ei niin kauniilla nimellä - Jynkky-. Mutta oikeasti siis tämä upea koira on Sam Sirius Danza di Luna, joka kyllä viime kesänä ja syksynä näytti mistä päin tuuli puhaltaa, kun pohjoisesta tullaan. Tulokset puhui karua kieltä.