Helinän ensimmäinen vuosi täyttyi 4.4.2011

Helinä, 1-vuotias.

Helinän ensimmäin vuosi pystykorvana tuli täyteen 4.4.2011. Syntymäpäivää Helinä vietti aurinkoisessa säässä. Herkkuja tuli Annin taholta, pullaa ja vaikka mitä hyvänä pitoa sai osakseen hän.

Jos vähän pitäisi koota ensimmäistä vuotta kasaan, niin mitä Helinästä voisi sanoa? Ja mitä mainittavaa jäi käteen?

Päivä, jona Helinä sitten syntyi oli pääsiäinen, pääsiäissunnuntai. Ja siis 4.4.2011. Pentujen syntymää ootettiin monta päivää, koska mielestäni 63 päivää oli tullut jo aikoja sitten täyteen. (Nyt taas käännetään murre-osasto itään) Olin vähän niinku huolissahan jonku verran, ku ei se Linan edellinen synnytys, taikka paremminki sen jälkeinen elämä niin kasevaa ollu. Piti eläintohtorissa käyttää sitä, ku meinas niin huonoon kuntoon yllättäin mennä. Selevittihin kuitenki. Ja vähän tässä oli sitten niinku huoltaki mukana. Olin mittonu ruumiinlämpöä hyvissä ajoin, pitäny kirijaa, teheny Excelille taulukkoa lämmön edistyksestä ym. Pääsiäisen aika oli varattu siihen, että me (minä, Sami ja Anni) oltaisiin oltu koirien vahtina, aikuisemman väestön viettäissä tunturi pääsiäistä Tuntsalla. No, siinä ku pääsiäinen "vasotettiin" Linan porsimista, niin sitten kyllästyttiin sunnuntaina oottamahan ja päätettihin lähtiä Suomulle hiihtämähän. Auto oli käynnissä kartanolla ja minä tuumasin, että ka käympä kattomassa vielä kerran Linaa eteisessä, jossa sillä oli pesä tehtynä. Niin onnetonta, sillähän oliki yhtäkkiä pentu sielä selevästi tulossa. Ei muuta, ku hommat seis, ja valvonta tehtäviin. Niin se synty sitten Lina, mutta tais viimisenä syntyä, seuraavana yönä vasta. Kerkisin jo aatella, että jäinköhän iliman tyttöä, mutta niin tuo rauhallisessa tahissa niitä väänsi, että seuraavaksi yöksi säästi.

No, siitä se lähti...pennut kasvoit ja 7 viikkoinen Helinä sitten muutti meille yhtenä saiteisena toukokuun päivänä. Se nukku hiacen jalakatilassa, ei se moittinu mitään autoilusta. Penkin alla rojotti. Eihän se tieten palijon rojota tuommonen 2 kilonen rääpäle, mutta nukku kuiten. Ku sitten uuteen kotihin tuli tuo nappula, niin oli heti ku olis ollu ennenki täälä, vaikka tietenki helepotti se, että äitinsä oli ollukki, ja aikasemmat velipojat Hirmu ja Reiska. Tokkopa kuiten. Jos tuo nyt oliki heleppoa, niin ei kaikki ollu. Yöt se nappula touhotti, haukku ja puri käsiä. Ei tasaunu ollenkahan, oli ku mikäki villikko. Mahoton suorastahan. Aamusta ku lähin ajamaan päiväksi saan kilometrin päähän (melekehen) niin käytin Hempun ja Okin lenkillä, että vähän väsähtäis, niin tuo onneton pässinpää, istu ku pataässä keskellä tietä, ei liiku, ei änähä, tuijottaa vain, ja on itte ylijumala...oli siinä hankaluutta.

Kerranhan se meinas henkensä heittää aivan pikkunappulana kans seki tapahtu, ku oli kova ripuli, ja oksensiki tuo onneton. Ja niin oli heikossa jamassa, että olin varma, että lyhyveksi jäi Hempun elämä. Eläintohtorissa piti silläki käyvä. No, loppu hyvin ja kaikki hvyin, eli Hemppu selevis. Mutta ei menny montaa päivää, ku se jo jäi pannuhuoneeseen päiväksi, tosi monta tuntia se siellä yksin oli. Pimijässä, lämpimässä, iliman vettä iliman ruokaa ja tosissaanki ainaki 10 tuntia. Mutta ei se onneton valittu siitäkään, heilutti häntää ja touhotti...Kova on ollu elämä pienellä Hempulla.

Ensmänen syksy oli onnekas pienelle touhukkaalle pystärille. Myyriä oli vaikka naapurin koiralle jakaa...joka paikassa. Mettässä Hemppu touhotti ku aika koira koskaki...ei pyyhkiny kenkiä...tuli ja meni ja haukku ja vaikka mitä, mutta ku väsy tuli, niin sehän alako tyttö pyytelemään hiiriä. Niitten takia ei tarvinu pahemmin juoksennella, paikallista hakua maan pinnan alapuolelle...

Näinhän se syksy sujahti. Helinä on eläny Pihka-huskyn kanssa elämäänsä tiiviissä sympioosissa. Tykkäävät tyttäret toisistaan. Nukkuvat kylyki kylijessä. Samasta kopista joskus viileinä aamuina nousevat. Olokkarin matolla nukutaan vierekkäin. Kerran on vain tarttenu ottaa yhteen, sillonki vain keviästi...mutta Helinä oli ärhäkämpi. Ku Pihkan sain pois, niin tuo ärripurri yritti tulla perään ja kurittaa reilusti isompaansa. Pihalla on monesti tiukat neuvonpivot luista. Kumpiki tytöistä kattoo samalta etäisyyveltä ja molemmat yrittää puolustaa oma näkemystään luun omistajasta...kerranki menin kurkkimaan ja puhuin vahingossa jotaki, jollonka Hemppu kurkkas minua ja samassa iski Pihka, ja luu oli vaihtanu reilusti toisen reviirille ja pikku-Kääpä jäi iliman. Hemppu on muuten KÄÄPÄ. Se on vähän niinku kääpiö ja semmonen pikkunen peikko, niin se on KÄÄPÄ-PÄÄPÄ. Ja tietää tuo jo nimensäki, Kääpän.

Minun mielestä Hemppu on kaunis, se on aivan pystärin ihanne tyttö nro 1. En tiä, onko taas vain omasta mielestä, toivottavasti muittenki, ja varsinki tuomareitten. Sitten joskus. Kesän aikana olis tarkotus käyvä näyttelyssä, ainaki kerran ja oikiastaan mahollisimman usiasti. Syksylle sitten olis tavotteena LINT-avo luokkaan osallistuminen. Ja siitä toivottavasti lähettäs aikanaan kohti VOI-luokkaa, kuten äiti ja mummoki on eenneet.

Hemppu on muuten varsinainen kusipukki. Ei vähääkään sisäsiisti, vaikka on muka tehty vaikka ja mitä. Väkivaltaa en ole käyttänyt tällä kurssiluontoisella kusetus hommelilla. En tiiä, tekikö 1-vuotis päivä koirasta Koiran, vaiko mitä...mutta nyt on selevästi harvemmin tullu lammikoita laattialle, Hempun toimesta. Vissiinkö viikon aikana yks, eikä enempää...ihmeellistä. Toiset oppii aivan salaman nopiasti, mutta Hempulle tuntuu olevan vaikiata. Saa nähä, mitä meijän uus ruottin tulokas sanoo pissa-asioista. Onkohan yhtä näppärä oppimaan, ku Onni vainaja oli. Ei tainnu tuo Oswald pissata ikinä sisälle, ei etes pentuna. Ihimettä, mutta niin vain oli. Nyt sitten nähään, ku huhtikuun loppu tuo meille Rottrobis-kennelistä uuven rottiksen...oijoi, että pitää oottaa jännässä sitäki. Varmahan tytöt tykkää, ku tulee uus jönssi taloon. Vaikkei niistä kumpikahan ole koskahan ees Onnia nähäneet, onpahan musta yllätys, ku semmosen tänne völijäämmä. Monelle muullekki taitaa tulla yllätyksenä...:0)

Ja tähän sitten paiskaan muutaman kuvan Helinästä, tältä keväältä.