Suomenpystykorva Helinä

Helinä on uudessa kodissa. Eilen 24.5.2010 oli sitten se päivä, jolloin Helinä muutti meille. Ei ole mennyt kunnon kotikasvatus hukkaan, nimittäin Helinä matkusti tuntikaupalla Hiacen lattialla, kuin vanha tekijä. Uuteen kotiin tutustuttiin rohkeudella, samoin pihaan. Ei tarvinnut kulkea häntä koipien välissä, vaan touhukkaasti ja rohkeasti. Illan heilumisen jälkeen Helinä nukahti tietokonelaukun päälle, josta sitten siirsin sen sänkyni viereen nukkumaan lampaantaljalle, jonka verhoilin mummolasta (kasvattikotoa) tuodulla, tutun tuoksuisella raasun kappaleella. Yön se nukkuin kuin "härski Silli" ja aamulla oli reipas herätys, tuttuun tapaan klo 5.12. (aika jolloin Helinä ja muut ovat heränneet aamupalalle) Mutta onpa koira kuin kotonaan. Niinhan se toki kotonaan onkin, mutta ei ollut pelkotiloja uuden paikan suhteen. Okin kanssa se koittaa kovasti tuttavuutta hieroa, mutta Oki on vähän jäyhä jätkä. Antaa nuuskia itteään, mutta ei se nyt leikkiä käy ehottamaan. Otin muutaman kuvan toisesta päivästä uudessa ympäristössä, ulkokuvia en kehtaa ottaa, kun vettä sataa kaatamalla.

Okin iki-irvistys, varmuuden vuoksi.

Helinä

Helinä Porolammella uimassa, toukokuussa, hyvissä ajoin.

Helinä

Pikkuisia vielä

Pennut vajaan 5 viikon iässä, päiväunilla.

Urospentu "Ukko".

Helinä ensimmäistä kertaa ulkona 4 viikkoa ja 3 päivää.

Pennut täyttävät tänään 5 viikkoa. Ja tänään tarjoiltiin 2. matokääke. Pennut painoivat: uros 2,3 kg, nartuista kaksi mm. Helinä 1,7 kg ja kaksi pennuista painoi 1,9 kg. Eli uros erottuu jo selvästi kokonsa puolesta ja näkee sen päästäkin, että uroksen pää on vahvempi. Pennut on reippaita ja osa väestä näkyy kiusaavan toisia joukkuetovereita toisia enenmmän. Tällainen kiusanhenki on ruottinriitta, Jeppe. (tyttö nimestään huolimatta). Helinä on aika rauhallinen riidanhaluisuutensa puolesta, eli ei omin avuin rupea riitaa haastamaan.

No nythän on toosi pitkä aika siitä, kun viimeksi on tänne kirjoitettu yhtään mitään. On ollut muita kiireitä. Opinnot ovat vaatineet kaiken vähänki irtoavan ajan ja vieny vielä sitäki, mikä ei olis irronnut. Veipä vain. Ja siksi annoin itselleni luvan pitää laiskaa-aikaa samalla kuitenkin odotin, että suomenpystykorvan pennut syntyisivät, siis minun pentuni syntyisi. Ja nythän ne ovat syntyneet.

Suomenpystykorva Lina teki pentuja Tallens Nila nimisen uroksen kanssa. http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN34387%2F08&R=49. Pentulaatikossa meteliä pitää 4 reipasta tyttöä ja 1 poika. Tästä joukosta on siis yksi tyttö muuttava meille ja sen jälkeen virallisesti ja epävirallisesti kulkeva nimellä Helinä. Toivottavasti se on sitten sitä haukkujen helinää siitä eteenpäin.

Laitan tähän muutaman kuvan tuosta suoloisista myrkynkeittäjä pennuista.

Tällaisia niistä pennuista tuli. Kaikki ovat uuden kotinsa jo löytäneet. Yksi tulee meille, yksi lähtee ruotsiin ja muut sitten jäävät lapin läänin alueelle.

Pennut ovat luovutusiässä 23.5.2010. Joten odottavan aikaa pitää kulua nyt kolme viikkoa, ennen kuin saamme tällaisen pienen pihallemme. Toisaalta siinä on hyvää aikaa tehdä pihalle uusi aita ja muutenkin vähän uudista tätä aitaratkaisua. Miten sen nyt sitten uudistaa, en tiedä. Mutta jotain on tehtävä jo senkin takia, että Pihka ei pysy tässä pihassa ilman narua kaulassa. Se tulee yli melkein mistä haluaa. Tilasimme muutama päivä sitten 100 m, 140 cm korkeaa verkkoa, ehkä se riittää Pihkalle. Ja jos vanhat verkot säilyttää, niin saadaan jostain vielä lisää tilaa mukavasti. Pitää suunnitella.

Ei puhuta noista pystykorvaisista tämän enempää, vielä. Kerron pikaisesti talvesta, joka oli totta vie kylmä lajissaan. Niitä pakkasia kesti ja kesti ja kesti. Eikä välillä edes ollut lauhaa, vaan pakkasta oli aina. Siksi osittain ja osittain siksi, että kirjoittaja on viettänyt liikaa (tarvittavan määrän) opinnäytetyönsä tekemisen parissa, on koiratkin jäänyt itsensä lisäksi vähemmälle huomiolle. Tässä tarkoitan siis vain hiihtämisen osalta, isäntä on nimittäin kiitettävästi huolehtinut niiden kävelyttämisestä. Nyt keväällä ollaan sitten ihan muutamia kertoja käyty kunnon lenkeillä. Pihkasta voin sanoa, että siinä on kyllä koiralla asennetta ja jalkoja millä juosta. Onhan sen kanssa huikaisevaa hiihtää.

No, Pihkasta on kyllä muutamia hassuja juttuja kieleen liittyen. Sillä on jotenkin poikkeuksellisen pitkä kieli, kuulemma vähän sukuvika. Talvella, kun se on esim. talutusnarussa kiinni ja kieli alkaa roikkumaan, niin sehän tarttuu onneton siihen lukkoon kiinni. Kaikki tietää miltä tuntuu, kun kieli on kiinni jäätyneenä johonkin metalliseen. No, ei siinä vielä kaikki. Kävipä kerran niinki, että edelleen kävelylenkillä Pihka kierteli sähkötolppaa ja tamppasi etutassuillaan sitä maata ympärillä, niinkuin sillä on tapana. Niin sattuipa menemään liian lähelle sähkötolppaa jossa oli ilmeisesti jokin suojaputki alhaalta ylös, tai ylhäältä alas - miten vain ja KIELI TARTTUI KIINNI SÄHKÖTOLPPAAN! Siis käsittämätöntä kertakaikkiaan. Siinä se itki, kieli venyi venymistään eikä irronnut. Olin juuri lukenut Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä, jossa käytettään kielen irrotuskeinona pissimistä kieleen. Siis huomautuksena, että tämä onnistuu miespuolisilta. Ja tämä johdatti minut jo ajattelemaan, että isäntä saa irrottaa koiran kielen sähkötolpasta. Kotiin oli kuitenkin sen verran matkaa, että siinä ajassa olisi koira hikeentynyt ikihyviksi, jos olisin vettä lähtenyt noutamaan. Onneksi kuitenkin kieli yllättäen irtosi. Olihan Pihka nolon näköinen ja takuulla kieli oli kipeä. Ruoan syöminenkin muutamana päivänä oli hankalaa, mutta ensimmäisenä päivänä annoin sille yhden koirien särkylääkkeen, jotta olo hieman helpottuisi.

Koiran rontit tekivät tänä keväänä katalan tempun. Ne pudottivat karvansa jo hyvissä ajoin. Eli helmikuun lopulla alkoi karvan ajo ja maaliskuussa oli Piikkis aivan karvaton ja Pihka hyvää vauhtia muuttumassa samanlaiseksi. Minulla on vuodesta jotain -88 tapana ollut käydä niin järjestettäessä Kemijärven koiranäyttelyssä. Vuonna 2000 en päässyt, oli kauhea oksennustauti. Ja tänä vuonna heti perään en päässyt, syynä koirien karvattomuus. Aloin epäilemään jotenkin äkkilämpenemistä ja niinhän siinä vähän kävikin, mutta nyt vapun päivänä lunta on vielä riittävästi ja viime yönä satanut lisää. Ilmat ovat olleet välillä kylmätkin.

Piikkikseltä lähtee karvat melkein yhdellä harjaamisella, mutta Pihkan turkki on kuitenkin eri juttu. Sepä ei irtoakaan mitenkään vauhdikkaasti ja nyt on siis takkuja vieläkin takapuolessa. Pihkan turkin laatu on lyhyempää, joten siihen ei tuo hyväksi havaitsemani kampa oikein hyvin pure.

Nyt meni monta hyvää näyttelyä sivu suun, kun turkit on huonot. Nooh, niitä taitaa vielä tulla. Pihkan kanssa pitää kuitenkin olla tarkkana, sillä sitä ei voi viedä miestuomarin arvosteltavaksi, koska se pelkää vieraita miehiä. Nyt löydettiin Rovaniemeltä naistuomari toukokuun lopulla, jonne molemmat tytöt ilmoitettiin. Ja tähän täytyy kyllä lisätä vielä, että on tuo Piikkis kummallisen vetreä tyttö, se täyttää heinäkuussa 13 vuotta, eikä sitä mistään huomaa. No eihän siinä harmaantuminen näy, sillä se on väriltään valkoinen. Mutta samat hullut vinkeet sillä on mitä nuorenea tyttönäkin. Se käy meidän kanssa täyttä häkää lenkillä, se kulkee vapaana. Ja kuulo on terävä ku veitsi, kuulee heti, kun sitä kutsuu, eikä näössäkään mitään vikaa ole, silmät on kirkkaat. Teräsmummo. Siksi päätin sen ilmoittaa vielä tänä kesänä näyttelyihin, mihin Pihkakin on menossa. Se tykkää olla esillä ja huomion kohteena, niin annetaan mummon esiintyä.

Vekku sieltä mummolasta on ollut meillä "lomalla" pari viikon jaksoa tässä talvella. Niillä on Pihkan kanssa niin kivaa keskenään. Ne leikkii äänettömästi aamusta iltaan. Sisällä sitten nukutaan vierekkäin välillä lattialla, välilä sängyssä välillä koirien sängyssä. Mutta kummallisen kiintyneitä ne ovat toisiinsa. Aina kylki kyljessä.