Niin se maalima muuttuu, siinä missä mielikin. En aikonut enään rottweileriä ottaa, mutta niin kävi, että nyt meillä tepsuttaa 10 kg tassuja ja löysää nahkaa laattialla. Otto on muutanu talohon! Syksyllä se, siis viime syksynä, tosiaanki iski, koirakuume. Ei ollenkaan tavaton tauti meikäläisellä. Taitaa olla jo aika roonista mallia. Koirakuume. Mulla. Semmosen soutamisen ja huopaamisen seurauksena se taas mulijahti mieleen, koirakuume. Siinä ehti jo Sirpa hankkia koiran ja sen kans leuhkia, ja minä olin iliman. Koiraa. Tai olihan niitä, mutta niinku muka jotaki olin vailla. Koiraa. Mutta minkälaista? En tienny itekkään. Jotaki hain, enkä oikein sitä hakuintoa tievostanu itekkähän, mutta sillä lailla tietämättäni aivot teki työtä (ihmettä seki) ja pohti, että minkäsorttisen sessen hankkis. Sami syksyllä kerran vitsinä heitti, että varasin rotikan pennun. Hulluna vähän pijin. Ku oli sovittu, ettei enään. Rotikkaa. Meni kaks viikkoa, ennen ku se meni mulla aivan perille saakka, ja siitä se taas aktivoitu. Koirakuume. Ei se muuten, mitään koiraa ollu varannu, seku houkkas hullua. Mutta niin vain kipinä sytty, ku kerran epähuomiossa rotikkasivuja netistä selasin. Rottweiler. Siinä sitten vähän neuvoa piettiin ja tojettiin, että saattas tuo vain olla vielä aika oikia rotu...Kysäsin Eijalta, Onnin ja Taavin kasvattajalta luottaisko ne meille vielä koiran. Ja varausta kehiin. Kuitenki nyt talavella kävi niin, että syntyneestä pentuveesta ei meille sitten riittänykkähän. Oltiin vähän niinku taas nolla tilantehessa, ettei sitten juuri missähän tilanteessa.

Virpille sitten paapatin asiasta puhelimessa ja sitten se houkka sano, että kato ruottista...tässä sitä ollaan...Haettiin koira ruottista. Sundsvallista. Timråsta. Jennyltä ja Henrikiltä. Rottrobis -kennelistä. Otoksi sitä sanotahan. Lähes kaheksan pitkää viikkoa ehittihin sitä oottaa, ennenku se luovutuspäivä sitten koitti.

Mutta koitti se. Me ajettiin perjantaina ruottihin, sinne Sundsvalliin ja oltiin siellä hotellissa yötä. Lauantaina aamulla sitten herättiin varhain ja lähettihin kauppoihin toviksi, ku rehvit oli sovittu klo 10 Jennyn ja Henrikin luona. Käytiin kaupassa ja sitten mentiin. Ihmeen vähän jännitti, vaikka tiesin, ettei tällä minun murtehella enään kauppoja hierottas. Mutta Jenny oli jotenki niin helposti ymmärrettävä ihminen ja semmoinen lämminsyvämminen, että helposti siinä toimehen tulimma. Mutta annappa olla, ku Jenny puhu ruottia, niin en ymmärtäny sanakaana, vaikka kaikki kirjeenvaihot ole tähän asti hoitanu ruottiksi, mutta on se niin eri vaikia ymmärtää, ku sitä joku puhuu. No, hän puhu enklantia, samoin minä ja välillä sitten ruotsia vähän. Heti Jenny mulle Oton tyrkkäs syliin ja niin mentiin istumaan pöydän ääreen ja raatimaan. Tunnin verran diskuteerattiin, tavattiin Oton isoisä Bosse, jättikokoinen rottis, mutta ah, niin kiltti ja KOMEA! Annettiin koirasta rahat, saatiin paperit ja Jenny oli tehny hienon punaisen Royal Canin repun, jossa oli 2 pussia penturuokaa, antoi mukaan paperit ja passin. Sitten vähän ulkona otettiin kuvia, halattiin, hyvästeltiin, vähän tirautettiin kyyneliä ja lähettiin ajamaan kohti kotia, joka oli Otolle uusi.

Matkalla Otto nukku takapenkillä minun ja Annin välissä. Välillä sylissä ja vain kerran se itkas, lähön jälkeen. Mutta siihen se jäi. Pysähyttiin Uumajassa Pekan tykönä Jeppeä kattomassa ja syötiin hyvää grillievästä siellä, ja muutaman tunnin, ja Pekan Annille tekemän pilkin jälkeen lähettihin sitten ajamaan. Hemmetti, se matka oli sitten pitkä. Yöllä klo 02.30 oltihin sitten kotona.

Otto tapasi Oliverin yöllä, ja Oki jaloissa nukuin lattialla, Otto nukku kainalossa, eikä kertaakaan itkeny, eikä pissannu lattialle.

Siitä se lähti, meijän yhteinen elo. Tytöt on hyväksyny Oton ja Okikin, mutta välillä muistaa muistuttaa pikku-ukko kuolevaisuudesta, mutta vakavilta on vältytty. Okillaki taitaa vähän muisti pätkiä, ku ei jotenki jaksa meuhkata Oton olemassa olon takia. Aika kesysti suhtautuu.

Tästä linkistä löytyy Oton sukutaulu ym. tiedot. kennet.skk.se/hunddata/Hund_sok.aspx. Otto on siis rekisteröity ruotsin kennelliittoon, mutta tänään on postiin laitettu Oton paperit, jotta saisi myös suomalaisen rekisteröinnin. Sitä odotellaan.

Otto on aivan ihastuttava höpönassu. Sisäsiisti, melekein. Ja aivan upea luonne. Ei mikään tohottaja ja pää eellä joka paikkaan menossa, mutta tutkii rohkeasti paikat ja suhtautuu aika järkevästi asioihin. Leikkisä se kuiten on. Välillä juoksee semmosta rallia, ku tuommosella ruumilla nyt voi rallia juosta ja riepottaa leluja minkä kerkiää.

 

Rottrobis Amazing Bo, syntynyt 06.03.2011

Isä: Se Uch Gotlandica´s Explosion

emä: korad Rottrobis Nelly the Next

Molemmilla vanhemmilla on näyttelyistä siis sertejä...

www.rottrobis.net/ on Oton kasvattajan kotisivu, sieltä löytyy kuvia emästä ja isästä. Gotlandica´s kennelin kotisivu löytyy taas tästä osoitteesta www.kennelgotlandica.se/, josta löytyy kuvia Exitistä, Oton isästä.

 

Otto

Otto

 

Otto- maailman söpöin rottiksen pentu yllä, ja alla Otto vetää Helinää narussa.