Joulu tuli ja meni. Vain jatkuva ähky enään muistuttaa joulusta. Toki koristeet ja muisto ihanasta joulun ajasta. Kinkun syönti ajaa meitä ihmisiä sitten vastapainoksi liikkeelle, jotta taas voisimme paremmalla omalla tunnolla syödä vähän lisää...

Tapanin päivänä kävimme vanhusten kanssa lenkillä tuolla väylän varella. Piikkis loikkasi umpihankeen ja saman tien joku sattui tassuun ja mummo oli siinä silmän räpäyksessä kyljellään maassa. Mikä lienee aiheuttanut tuon kivun meni se yhtä nopeaa ohitsekin. Ja matka saattoi jatkua.

Oliver ja Piikkis nauttivat mukavasta lenkistä. Pakkasta oli vain -17 astetta, joten ilma oli mitä mukavin.

 

Joulupäivänä oli pakkasta -27 astetta. Päivän lenkille otettiin meidän ainut nuori koira eli Pihka. Pihka kulkee narussa, siitä kun ei oikein tiedä, saattaa vaikka karata. Nyt kyllä on selvästi havaittavissa se, että tottelevaisuus ja kuulevat korvat ovat taas istahtaneet myös Pihkaan. Välillä oli niin huonon sorttinen tuo kuulokin, ymmärryksestä puhumattakaan. Tällä viittaan erään sunnuntai päivän karkumatkaan. Koira ehti jo lähemmäs Muoniota, kuin Ylimuoniota. Rekka päivä ja tomppeli koira laukkoi koko matkan tien vierustassa. Onneksi ei jäänyt auton alle, vaikka meinannut oli varmuudella ainkain kerran. Mutta takuulla useammankin kerran.

Pihkahan kuulee hiirten kulkemiset lumihangen alla ja kaivelee vähän väliä isoja rotkoja.

 

Anni ja Pihka yrittivät saada pulkan jossa istuin liikkeelle. Mutta ei liikkunut pulkka, ei.

Kuuraparta Pihka. Istuskelee pihamaalla ja välillä sitten taas mennään niin paljon kuin tassuista lähtee. Yleensä onnistun vauhtikuvista saamaan vain hännänpään tai hyvin heilahtaneen naamakuvan.

 

*********************************************************************************************************

Joulukuu on ollut tähän mennessä säätilaltaan vaihtelevainen. Välillä meheviä vesikelejä, välillä paukkupakkasia. Viime aikoina lähinnä näitä jälkimmäisiä. 

Olemme tehneet lauhemmilla säillä potkurilenkkejä Pihkan kanssa, mutta mukana ovat olleet myös Oliver ja naapurin Unni-Unelma. Unnilla ja Pihkalla on sillon tällön pihaleikkejä, mutta kerran otimme pihaleikkeihin mukaan myöskin rekikokeilun näiden pimujen kesken. Reissu sujui hyvin, täyden kuun paisteessa. (Meiltä oli katuvalot pimeänä kolme päivää, juuri parahiksi täyden kuun aikaan.) Tytöt juoksivat hyvin, eikä päättynyt leikkiin, vaikka muuan miehen puoli niin epäilikin.

Kerran sitten tehtiin siten, että Unni oli oman ihmisensä (Virpin) kanssa potkurilla, Pihka veti perässää minua ja Annia sekä Sami oli pokurilla Oliverin kanssa. Sami jo heti alkajaisiksi jäi viimeiseksi, ei luottanut vanhan veturin kykyyn pysyä nuorten tyttösten perässä, mutta toisin kävi. Muutama sata metriä mentiin ja Oki oli pyyhkinyt ohi koko akka laumasta ja koko matkan juoksi ykkösenä. Vanhaa kunnon johtaja luonnetta on se, että kakkosena ei voi juosta.

Sitten ollaan tehty niinkin, kun Oki ei ollut moisesta lenkistä moksiskaan, että ne vetivät kahteen pekkaan minua ja Annia potkurilla. Siis Pihkan kanssa. Vauhti oli kyllä aika hurja tavis potkurille, tai siis sille kick-sparkille, ilman jarruja ja kaksi aikas kookasta koiraa sekä huippu keli. Pihka sai Okilta hyvää käsky oppia ja lähdössä vähän kurinkin palautusta.

Joulukuussa on sitten sattunut sellaistakin, että tuo naapurin Unni-unelma on käynyt maailmalla mieltymässä. Se meni ja osallistui Pohjoismaiden Voittaja 2009 ja Voittaja 2009 näyttelyyn, Helsingin messukeskuksessa. Eikä ollenkaan huonoin tuloksin. Voittaja -kisassa oli tuo unelmainen PN 3 ja sai Fi Mva -titteliin oikeuttavan viidennen sertinsä. Sertin, joka piti saavuttaa kahden vuoden tultua täyteen. Unni oli lauantaina paras suomalainen samojedi -narttu. Tuomarina oli Tuula Pratt, joten Unnin saavutusta voidaan pitää kyllä oikeinkin upeana. Onnea uudelle muotovaliolle! (Täytyy hehkuttaa naapurin koiran menestyksestä, kun se omalla kohalla on vain haave :=))

 

Tässä Unni on lähtötunnelmissa, suihkun raikkaan trimmipöydällä. Taustalla näkyy Unnin saavutuksia viime kesältä. mm. 4 sertiä, RYP 1, BIS 3, ROP, VSP jne.

Messarissa kasvattajan Arjan kanssa. Sinivalkeat ruusukkeen nauhat hieman vilkkasevat. Fi Mva Sam Sirius Danza di Luna, eli naapurin Unni. Ehkä kaunein koira, mitä minä olen koskaan tavannut. Unni löytyy koiranetistä http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN59153/07&R=212.

 

Maailman matkaajaa väsyttää junassa. Unimyssynä tällä kertaa muotovalion ruusuke. (vaatimattomuus kaunistaa)

 

Ops, nyt se ruusuke meinas tippua lattialle.

 

Nyt pieni kunnian osoitus itselleni: Vaikka Unnin oma ihminen ajoittain on epäillyt koiraansa sekä sen kauneutta (tahtomattaan tai tahallisesti) niin MINÄ OLEN AINA TIENNYT, ETTÄ UNNI EI OLE MIKÄÄN EILISEN TEEREN POIKA! Vaan koira, joka tulee näyttämään monelle närhen munat.

Terveisiä ja Onnitteluja Unnille, Virpille ja kasvattaja-Arjalle! Koira on KAUNIS!

Koiramme -lehteä sekä Roi pystiksen sivuja selaillessani olen ilokseni huomannut, että vuosi 2010 tuo tuollessan monia näyttelyitä tänne lappiin. Ensi keväällekin oli melkin joka kuukaudelle ja kesällä tietysti. Kemijärvelläkin oli kaksi näyttelyä. Kaikissa näyttelyissä koko 5 ryhmä tai osa siitä. Helmikuussa laikojen erkkari Kittilässä. Toivottavasti mahdollisimman moneen päästään osallistumaan. Pihkan kanssa kaikkiin missä on nainen tuomarina ja sitten Pyssynivan Vekku täytyy käyttää, mahdollisesti Mona ja Lina. Sekä Sampon näyttelyssä käyttämistä toiseen kertaan haaveilen, mutta sen pitäisi sattua hyvän karvan aikaan, sillä on huono karva todella huono. Oikein ruskeaturkkinen takkukasa, mutta parhaimmillaan, mitä komein poika. Vanhukset jääköön jo ensi vuonna rauhaan näistä riennoista.

Nyt sitten vain odotellaan joulun saapumista. Jännässä odotetaan ollaanko oltu kilttejä, vai mitenkähän lie on mennyt...